Key Findings 1

Arktisen alueen kasviston ja eläimistön ainutkertaiset elinympäristöt, kuten merijää, tundra, termokarstiset lammet ja järvet sekä ikiroutaiset suoalueet ovat vähentyneet ja kadonneet viimeisten vuosikymmenten aikana.


Merijää tukee suurta eliökuntaa arktisella alueella ja muodostaa elintärkeän kasvuympäristön monille lajeille. Merijää katoaa kuitenkin nopeammin kuin edes ilmastonmuutosta tutkivien suurinkaan pessimisti osasi arvioida. Tämä voidaan todeta esimerkiksi hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) selvityksessä. Aikaisiin varomerkkeihin merijään ravintoverkon katoamisesta kuuluu eräiden merijäästä riippuvaisten kantojen, kuten jäälokkien ja jääkarhujen väheneminen.

Tyypilliset eteläisempien kasvillisuusalueiden lajit, kuten ikivihreät pensaat, ovat alueittain korvaamassa monia ruoholajeja, sarakasveja, sammaleita ja jäkäliä, jotka muodostavat tundran monipuoliset ekosysteemit. Puut ovat alkaneet valloittaa tundraa ja eräiden arvioiden mukaan puuraja siirtyy vuoteen 2100 mennessä peräti 500 km pohjoiseen, aiheuttaen 51 % kadon tundra-alueeseen. Muutosten laajuudesta riippuen tätä jäljelle jäänyttä ekosysteemiä ei välttämättä voida luokitella enää ”arktiseksi”. Tämän seurauksena monet arktisella alueella viihtyvät lajit eivät ehkä tulevaisuudessa enää selviä uudenlaisessa elinympäristössä.

Termokarstiset järvet1 ja lammet ovat arktisen alueen biologisesti monimuotoisimpia vesiekosysteemejä. Vaikka termokarstisten järvien kuivuminen ja muodostuminen on melko yleinen ja luonnollinen ilmiö, tutkimukset ovat osoittaneet muun muassa Pohjois-Alaskan ja Luoteis-Kanadan jatkuvan sekä Siperian epäjatkuvan ikiroudan alueilla näiden järvien jopa kadonneen pysyvästi viimeisten 50–60 vuoden aikana. Samalla termokarstisten järvien muodostumista ja pysyvyyttä tarkkaillaan Siperian jatkuvan ikiroudan alueella. Näitä kasvuympäristön muutosten vaikutuksia paikallisiin vesikasvustoihin, muuttolajeihin ja kasvillisuuteen tutkitaan jatkuvasti.

Ikiroutaiset suoalueet ovat osa ekosysteemin ainutlaatuista monimuotoisuutta, ja ne ovat eräiden lajien tärkeä elinympäristö. Ne myös ylläpitävät hydrologiaa ja maiseman tasapainoa sekä sisältävät suunnattoman määrän orgaanista hiiltä. Ilmastonmuutos yhdessä muiden tekijöiden kanssa johtaa ikiroudan pituuden ja laajuuden vähenemiseen pohjoisilla suoalueilla. Sulava ikirouta ja suoalueiden häviäminen vapauttaa kasvihuonekaasuja, jotka edesauttavat ilmastonmuutosta edelleen.

Merijää tukee suurta eliökuntaa arktisella alueella ja muodostaa elintärkeän kasvuympäristön monille lajeille. Merijää katoaa kuitenkin nopeammin kuin edes ilmastonmuutosta tutkivien suurinkaan pessimisti osasi arvioida. Tämä voidaan todeta esimerkiksi hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) selvityksessä. Aikaisiin varomerkkeihin merijään ravintoverkon katoamisesta kuuluu eräiden merijäästä riippuvaisten kantojen, kuten jäälokkien ja jääkarhujen väheneminen.

Tyypilliset eteläisempien kasvillisuusalueiden lajit, kuten ikivihreät pensaat, ovat alueittain korvaamassa monia ruoholajeja, sarakasveja, sammaleita ja jäkäliä, jotka muodostavat tundran monipuoliset ekosysteemit. Puut ovat alkaneet valloittaa tundraa ja eräiden arvioiden mukaan puuraja siirtyy vuoteen 2100 mennessä peräti 500 km pohjoiseen, aiheuttaen 51 % kadon tundra-alueeseen. Muutosten laajuudesta riippuen tätä jäljelle jäänyttä ekosysteemiä ei välttämättä voida luokitella enää ”arktiseksi”. Tämän seurauksena monet arktisella alueella viihtyvät lajit eivät ehkä tulevaisuudessa enää selviä uudenlaisessa elinympäristössä.Termokarstiset järvet1 ja lammet ovat arktisen alueen biologisesti monimuotoisimpia vesiekosysteemejä. Vaikka termokarstisten järvien kuivuminen ja muodostuminen on melko yleinen ja luonnollinen ilmiö, tutkimukset ovat osoittaneet muun muassa Pohjois-Alaskan ja Luoteis-Kanadan jatkuvan sekä Siperian epäjatkuvan ikiroudan alueilla näiden järvien jopa kadonneen pysyvästi viimeisten 50–60 vuoden aikana. Samalla termokarstisten järvien muodostumista ja pysyvyyttä tarkkaillaan Siperian jatkuvan ikiroudan alueella. Näitä kasvuympäristön muutosten vaikutuksia paikallisiin vesikasvustoihin, muuttolajeihin ja kasvillisuuteen tutkitaan jatkuvasti.

Ikiroutaiset suoalueet ovat osa ekosysteemin ainutlaatuista monimuotoisuutta, ja ne ovat eräiden lajien tärkeä elinympäristö. Ne myös ylläpitävät hydrologiaa ja maiseman tasapainoa sekä sisältävät suunnattoman määrän orgaanista hiiltä. Ilmastonmuutos yhdessä muiden tekijöiden kanssa johtaa ikiroudan pituuden ja laajuuden vähenemiseen pohjoisilla suoalueilla. Sulava ikirouta ja suoalueiden häviäminen vapauttaa kasvihuonekaasuja, jotka edesauttavat ilmastonmuutosta edelleen.

 

 

1. Thermokarst lakes and ponds are formed by the thawing of permafrost.